perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Bloggaustauko

Olen lopettanut kirjoittamisen täällä ja toisiin foorumeihin. Yhteyden minuun saa jatkossa jani.ryhanen at gmail.com -osoitteesta.

I don't update my blog anymore. You can contact me by e-mail jani.ryhanen at gmail.com!

Jani Ryhänen

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Jouluvalmisteluja

Pitkästä aikaa täälläkin. Hyvänä tekosyynä voin käyttää sitä, että luovuin viime kuussa kotikoneestani, enkä siten ole päässyt enää kotoa kirjoittamaan tänne. Loppusyksy on töiden osalta ollut sen verran kiireinen, ettei töiden jälkeen paljon ole huvittanut jäädä toimistolle kukkumaan. Aika paljon sosiaalisesta ekshibitionismista on siirtynyt sinne. Joka tapauksessa olen vaikka en täällä olisikaan. Amen. Ensi viikolla alkaa joululoma - josko sen jälkee vaikka...

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

K-rappu

Brysselin keikka oli mitä mieltä ylentävin. Koulutuksen sisältö oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja muut koulutukseen osallistujat mukavia. Kurkkukipu ei ole vieläkään helpottanut, joten viikon joutui vetämään puolivedolla läpi. Kun muut jaksoivat yölläkin juhlia, menin itse tylsästi viimeistään puoliltaöin joka yö nukkumaan. Boring.

Tällä viikolla toimistossa on vallinnut viime hetken kiire tulevan viikonlopun Tulevaisuuden Tekijät 2:n osalta. Vikat raflat on varattu ja alustajille varmistukset paikoista jne. Mitähän olen unohtanut?

Tänään oli Pinkkiksen hallituksen kokous, jossa kävimme hallituksen kanssa läpi syyskokoukseen tulevat materiaalit. Tiedoksi, että Pinkkiruusun syyskokous järjestetään torstaina 29.11. - ennen sitä kokoonnutaan vielä hiomaan poliittista ohjelmaa maanantaina 12.11. - tilaisuudet ovat avoimia ja tarkempi tieto löytyy yhdistyksemme kotisivuilta täältä.

Kokouksen jälkeen luokseni tuli hyvä ystäväni portugalilaisen miesystävänsä kanssa. Olin niin iloinen ystäväni uudesta rakkaudesta, joten tarjosin heille ihanaa kuivaa shampanjaa. Söimme myös vaniljajäätelöä kinuskikastikkeen ja mustikkapiirakan kanssa. Olen muuten bongannut televisiosta mahtavan uuden sarjan; K-rappu. Kulttuurimakasiini tms. tuo ruutuun joka kerta entistä kiinnostavampia aiheita ja ihmisiä. Edes YLE ei ole vuosiin tuottannut mielestäni yhtä laadukasta ja hyvin valmistettua ajankohtaisohjelmaa. Ainut negatiivinen asia on ohjelman ajankohta - myöhään illasta, jolloin se on pakko katsoa loppuun arkena.

Lapsena katsoin aina Nurmeksessa Kaken pesulan ja jännitin Vuoden valopilkkupalkinnon saajaa...eteennyin vuosiksi kulttuuriskenestä, kunnes taas viime aikoina olen löytänyt lepopaikan television kulttuurikeskustelusta. Nelosen "laatudokkarit" ovat todellakin vieraannuttaneet meitä todellisesta tv-laadusta - toivottavasti ei lopullisesti.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Työmatkalla ensi viikon / Out of the office next week

Duunaripäivien ensimmäinen ilta lähenee loppuaan ainakin omalta osaltani. Aamulla on aikainen nousu - lähden viikoksi Brysseliin ECOSY:n koulututtajakoulutukseen - tulen takaisin lauantaina 20.10. Siihen saakka minut saa parhaiten tekstiviestein. / I'm in Brussels on the training until 20th of October. If you wish to reach me the best way is via sms.

Terveisin,
Jani

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

PoT

Viime viikko kului hyvin juhlien. Helsingin kaupunginorkesteri juhli 125-vuotista taivaltaan juhlakonsertein ja tanssiaisin. Keskiviikkona HKO soitti upeasti Helsingin yliopiston juhlasalissa, jossa 125-vuotta aiemmin kapellimesteri Robert Kajanus oli johtanut ensimmäisen kerran orkesteria. Päivää aiemmin ylikapellimesteri Leif Segerstam oli saanut lisänimen "emeritus", joka loi osaltaan lisää juhlavuutta tilaisuuteen. Konsertti alkoi Mendelssohnin Hebridit-alkusoitolla, jatkui sopraano Soile Isokosken tulkintana Sibeliuksen Luonnotar-sävelrunona, jonka jälkeen ensiesityksen sai Jukka Tiensuun Konsertto orkesterille. Konsertti päättyi komeasti Sibeliuksen Finlandiaan.

Lauantaina taas vuorossa oli HKO:n tanssiaiset kaupungintalolla. Tuolla olin puolestaan Hannan kanssa, joka tarjosi ihanaa tanssiseuraa. Päivä oli muutenkin hyvä - olin aikaisemmin käynyt leikkauttamassa hiukseni - tyylini muuttui kerralla surfarista nörtiksi. Tänään olenkin saanut kuulla töissä ainoastaan kehuvia kommentteja...

Eilinen sujui lepäillessä - ehdin tosin käydä Hannan kanssa kävelyllä Lammassaaressa. En ollut aikaisemmin käynyt kävelemässä pitkospuita pitkin noin lähellä Helsingin keskustaa - tulen palaamaan paikkaan toistekin. Tänään oli taas töiden jälkeen Helsingin Sosialidemokraattien ylimääräinen kokous. Kokouksessa ylivoimaisella ääntenenemmistöllä valitsimme Hannu Penttilän sd-ehdokkaaksi uudeksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Loppuillan syön illallista ja nautin Kill Bill 2:sta.

Loppuviikko töissä menee viikonlopun Duunaripäivien ja muiden tulevien tapahtumien valmistelemiseen - en itse tosin pääse olemaan Karjaalla kuin yhden yön. Lauantaina lähden viikoksi Brysseliin ECOSY:n Pool of Trainers -kouluttajakoulutukseen. Mahtavia aikoja siis luvassa. Raportti seuraa myöhemmin.

sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Sairaan nopea elämä

Viikko meni ohi taas elämääkin nopeammin. Vasta tulin Brysselistä, äsken Tampereelta. Olin loppuviikon saikulla kipeän kurkkuni vuoksi. Sinänsä kotona olo on välillä ihan kivaa, omaa tuntoa rasitti ihan urakalla vain se, että tiesin työtovereiden joutuvan tekevän minunkin töitäni, kun en ole paikalla. Katsomaan huomenna millä mallilla duunit ovat.

Olotila ei ole vieläkään täysin normaali - kurkku on kipänä varsinkin aamuisin ja nukkumaan mennessä. Ei auta muu kuin juoda lämmintä ja varoa rehkimästä liikaa. Vein kännykkäni alkuviikosta Nokian liikkeeseen eheytykseen. Ei tainut olla ihan normaalia, että kone lähettää tekstaria yli viisi minuuttia. No, sain luurin takaisin parissa päivässä - ainut ärsyttävä puoli oli, että kaikki numeroni ja kalenterimerkinnät olivat kadonneet tyystin. Varmuuskopio on työpaikan koneella, jolta saan sen vasta huomenna.

Uusien tapaamisten sopiminen on ollut vaikeaa, koska ei ollut täyttä varmuutta millainen tulevien aikojen ohjelma on. Toisen nolohkon asian on muodostanut ihmisten numeroiden puuttuminen. Olen viikonlopunkin aikan saanut suuren määrän viestejä, joista en ole ollut varma keneltä ne ovat tulleet. Kati - en siis ollut poistanut numeroasi, vaan numerot ovat oikeasti hävinneet. Huomenna tilanteen pitäisi korjaantua.

Matkustin lauantaina Tampereelle juhlimaan O:n kolmeakymmentä ikävuotta. Lopulta oma osuuteni typistyi baari-osuuteen Pinkissä. Jossain vaiheessa baarissa huomasin paikalla olevan yllättävän paljon demaritovereita. Ajattelin, että ehkä osa tovereista on tulossa ulos kaapista, enkä halunnut mennä kyselemään mitä he paikassa tekevät. Kun näin lopuksi paikalla myös SONK:in pj:n Mikko "Pärä" Koskisen, päättelin, että kyseessä lienee joku tapahtuma. Tampereella oli ollut poliittisten opiskelijajärjestöjen semma lauantaina, jonka jatkoille porukat olivat saapuneet.

Pink oli muuten paikkana yllättävän kiva ja sisustuskaan ei ollut mikään tylsä. Voin jopa suositella käyntiä baarissa hieman kauempaakin. Pinkistä jatkoimme vielä YO-talolle Miauformers-bileisiin, jossa soitti uusi-seelantilainen Minuit-poppoo. Itse odotin eniten kuitenkin Infektoa, joka nostatti jalkaa ihan kunnolla. Dagen efter sujui chillaillessa ja kuunneltaessa arabisävyitteistä elektro-lounge soljuntaa.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun käytössäni ei ole enää opiskelijakorttia. Junaliput ovat törkeän kalliita. Aikaisemmin opiskelija-alennuksen kanssa kustannukset olivat sentään jotenkin siedettävällä tasolla. En ihmettele yhtään miksi ihmiset valitsevat helposti oman auton julkisen sijasta. Useamman kuin yhden hengen talouksissa oman auton käyttö taitaa tulla jopa halvemmaksi. Julkisen liikenteen käyttökustannusten tukeminen olisi oikeanlainen kädenojennus, jos halutaan lisätä julkisten käyttöä. Lisää junavuoroja, määrärahoja raideliikenteen kunnossapitämiseen ja lipun hintojen alentamiseen - samalla vähennetään ruunkia valtateillä ja päästöjä.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Syntisen hyvää...

Jos jotain hyvää sairaana olosto pitäisi etsiä on se tekosyy, jonka nojalla saa upottautua erilaisiin nautintoihin. Tänäänkin olen katsonut suuren osaa päivää leffoja, syönyt belgialaisia juustoja ja suklaata...nyt tv:ssa alkaa Simpsoneista alkava putki, joka kaartaa Sinkkisten kautta Dexteriin. Terveenä saakin polkea sitten aika monta kertaa, että saa herkut sulatettua kehosta.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Vähemmistöoikeuksien puolustajat Brysselissä 2007


Kuva Ryhmäkuva Parlamentista

Viikonloppuna olin Brysselissä MEP Alexander Stubbin kutsumana "Vähemmistöoikeuksien puolustajat" -ryhmässä. Mukana oli parikymmentä erityisesti HLBT-kysymyksissä aktiviista henkilöä Suomesta. Ohjelmassa oli niin parlamenttiin tutustumista kuin keskustelua ajankohtaisista vähemmistökysymyksistä.

Ohjelman aluksi perjantaina kuulimme parlamentin GLBT-verkoston sihteerin, Kim Leonard Smouterin suulla verkoston toiminnasta. Liekö johtunut ajankohdasta, eli perjantai-päivästä, mutta alunperin isännäksi kaavailtu intergroupin pj Michael Cashman oli perunut tulonsa. Sinänsä harmi, koska juuri Cashman olisi ollut mielenkiintoista tavata. Hänen sanotaan kuuluvan nykyisen Labour-hallituksen sisäpiiriin, jossa hänellä on kuulema myös sanottavaa.

Ei Kimkään mikään huono ollut. Yleensähän juuri virkamiehet ja sihteerit ovat ne henkilöt, jotka tekevät valmistelevat työt. Tämän jälkeen Alex kierrätti meitä Parlamentissa, jossa itse olin vieraillut jo aikaisemmin. Suuri osa ryhmäläisistä ei ollut paikassa aikaisemmin käynyt, joten jo pelkkä hallintorakennuksiin tutustuminen oli mielenkiintoista.


Kuva Komissiossa kuuntelemassa Olssonia

Iltapäivällä kuuntelimme taas komission ruotsalaista virkamiestä, Stephan Olssonia, joka on osastonjohtajana "Action against discriminationissa". Häneltä saimme kuulla selityksiä siitä, miksi "Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuosi" ei ole ollut täysin onnistunut kaikissa Euroopan maissa. Myös Suomessa vuoden täytäntöönpano on ontunut - muistatteko itse missä olisitte nähnyt teemavuoden materiaalia? Puolustuksena voitaneen käyttää ainakin sitä, että teemavuosi aikaistui vuodella, joka ei antanut aikaa kunnon valmisteluille. Myös käytösssä oleva budjetti oli suhteellisen pieni suhteutettuna sen laajuuteen eli toteutukseen 27 eri maassa.

SETA:n pääsihteerinpaikalta Ilga-Europen eli Euroopan hlbt-kattojärjestön työntekijäksi palkattu Aija Salo taas huolehti iltapäivästä. Tuolloin kuulimme sekä Ilga-Europen että Ilga-maailmankin toiminnasta. Niin eri maissa kuin maanosissakin hlbt-kysymykset kulkevat hieman eri latuja. Kun Suomessa ajankohtaisina kysymyksinä ovat hlbt-adoption tai avioliitto, yli 80 maassa homoseksuaalisuus on vielä rangaistava teko. Maailman ja euroopan kattojärjestöjen toimintakenttä on siis laaja. Tällä hetkellä paljon aikaa ja energiaa käytetään YK:n ja muiden kansainvälisten organisaatioden lobbaamiseen tai siihen, että kyseisissä organisaatiossa kuultaisiin aina myös hblt-kysymykset huomioon ottava mielipide. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistökysykset ovat erityisesti ihmisoikeuskysyksiä ja joiden edistäminen auttaa myös muita ihmisoikeusteemoja.



Kuva "Pose with Piitu"

Lauantain ohjelma olikin sitten hieman kevyempi. Ohjelmassa oli tutustumista ja sosialisointia Alexin Genvalin talossa sekä tutustuminen muihin parlamentissa toimiviin henkilöihin. Parasta matkassa oli tutustuminen ja kontaktien vahvistaminen jo ennalta tunnettuihin hlbt-aktivisteihin ja muihin toimijoihin sekä poliitikkoihin. Jo ennen matkaa olin otettu siitä, että kokoomuksen lipun alla purjehtiva poliitikko kutsuu myös muun poliittisen taustan olevia henkilöitä vieraakseen. Yleensähän vastaaville matkoille kutsutaan maakuntien puolue-mummoseurueita. Tällä kertaa Stubb oli kutsunut tietyn osa-alueen kysymysten parissa työtä tekeviä henkilöitä. Hienoa. Toivoisin, että myös omat MEP:mme kutsuisivat rohkeasti vastaavia ryhmiä vieraakseen.



Kuva Genvalissa matkalla illalliselle

Toki matkaan kuului myös vapaampiakin osuuksia, jolloin pääsimme tutustumaan mm. Brysselin yöelämään. Maininnan ansaitsee valtaisa jättimäinen teknoclubi Fuse, jossa järjestettiin LaDemence-gaybileet perjantai-iltana. Kolme tanssilattiaa täynnä iloisia ihmisiä. Harmittaa, että seuraavat bileet ovat viikko sen jälkeen, kun itse menen kaupunkiin seuraavan kerran lokakuussa. Keskustassa oli muutenkin kivaa se, että kaduilla oli elämää myöhään yöhön. Koko kulunut kesä on kuulema ollut erityisen sateinen - matkallemme sattui siis harvinaisen hyvä sää; aurinko paistoi melkein koko ajan.

Sunnuntai koko Brysselin keskusta oli suljettu autoliikenteeltä autottoman päivän vuoksi. Helsingissä autoton päivä osui lauantaille, jolloin osa keskustasta oli suljettu. Brysselin pyöräarmeija oli jotain, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Koko keskusta oli täynnä vanhoja ja nuoria, rullaluistimin, pyörätuolein ja polkupyörin varustautuneita ihmisiä. Vaikka kaupungin kadut ovatkin täynnä mukulakiveä, ei se matkantekoa tuntunut haittaavan. Kun muualla Euroopassa suunta tuntuu olevan autoilurajoitusten suuntaan yleensäkin, ei se Helsingissä tunnut pitävän paikkaansa. Toivottavasti Helsingin keskustassa voidaan ottaa käyttöön kunnon autoilun käyttömaksuja, joka vähentää ainakin turhaa ajamista keskustassa. Keskustassa asuvat ihmiset ja huoltoliikenne on asia erikseen.

Työhön palaaminen maanantaina sujui ilman suurempia ongelmia. Jo reilun viikon vaivannut kurkkukipu ei ollut laantunut vieläkään. Kävin tiistaina viimein lääkärillä, joka lähetti minut suoraan kotiin sairastamaan. Antibioottia naamaan ja lepoa loppuviikkoa. Tylsää...onneksi kotona on netti, jotta ainakin työmailit pääsee katsomaan. Huomenna torstaina on Pinkkiruusun touhutorstai ja luvassa on kolme eri tilaisuutta. Tarkemmin näistä voi lukea täällä.

Lauantaina on taas ystäväni kolmikymppiset. Alunperin olin lupautunut osallistumaan Oraksen 30 kilometrin pyörävaellukseen ennen saunaa ja illan juhlia, mutta nyt lienee pakko tyytyä pelkkään baari-osuuteen. Samalla näkee Tampereelle kotoutunutta Curtisiakin. Nyt jatkan sairastamista.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Viikonloppuna Brysseliin



Kevätpuolella ostamani polkupyörä on ollut ahkerassa käytössä. Koko elokuun ja syyskuun alun kuljin töissä pyörällä. Kunto-ohjaaja teki minulle samalla todella tehokkaan ohjelman, jonka avulla tuloksia on tullut niin paljon...ainakin omasta mielestäni. Kesäkuntoon-projekti on saanut taas uuden numeron - tällä kertaa 2008.

Viikonloppuna alkanut kurkkukipu on pakottanut rajoittamaan urheilua...tylsää. Mietin vakaasti aamulla jääväni kotiin, mutta muutama akuutti työasia esti aikeeni. Jos en sairastu vakavammin niin perjantaina on tarkoitus mennä Brysseliin, jonne Europarlamentaarikko A. Stubb on kutsunut suomalaisia HLBT-aktivisteja tutustumaan parlamentin GBLT-intergroupin toimintaan sekä tutustumaan komissioon. Matkaan on lähdössä hyvä porukka - odotan viikonloppua innolla. Viikonloppuna on aikaa tutustua hieman kaupunkiin, jota en viime kerralla ehtinyt tehdä.

Pari seuraavaa viikonloppua tulee olemaan vapaana. Olen saanut nauttia nyt alkusyksystä enemmän vapaa-ajasta kuin moneen vuoteen. Sinänsä kiva. Tyhjä aika ei ole edes muodostunut ongelmaksi. Kokouksia on ollut sopivasti, ei liikaa, eikä liian vähän. Eilen pääsin HKO:n johtokuntaan, kun varsinainen jäsen ei päässyt. Vaihtelua sekin. Lokakuussa pääsen vihdoin myös kirjasto- ja kulttuurilautakunnan kokoukseen - ensimmäistä kertaa koko kauteni aikana! Ensi viikolle sattuvat Haagan johtiksen kokous sekä Pinkkiruusun alustustilaisuus täällä puoluetoimistolla torstaina 27.9. klo 17.30. Tarkemman ohjelman näät täältä.

Brysselin matkasta seurannee raportti - laitan sen listoille myöhemmin.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Saunoisitko tämän miehen kanssa?



Kanadalainen homoille ja lesboille suunnattu matkailuohjelma "Bump!-tv" oli viikonloppuna Suomessa kuvaamassa Helsinkiä osana Skandinavian osiotaan. Helsinkiä ryhmälle esitteli Ilkka Veiström, joka on suomalaisen matkatoimisto "QLife:n" nokkamies. Toimisto on erikoistunut hlbt-turistien esittelyihin kaupungissa. Viikonlopun aikana ryhmä kuvasi niin baariskeneä kuin muutakin menoa. Tänään vuorossa oli suomalaisen saunakulttuuri.

Ilkka oli kutsunut minut taustasaunojaksi Yrjönkadun uimahallin oikeaan puulämmitteiseen saunaan, jossa näytimme miten kunnon suomalaiset saunovat. Perinteisten kliseiden lisäksi sain vihtoa myös sarjan juontajan, Charlie Davidin selkää ihan kunnolla. Pakko myöntää, että tämän jumalaisen näyttelijä-laulajan-hostin saunottaminen kuuluu tätänykyä aika korkealle "Jani's life top 5 experienceihin". Charlie on useasti valittu Pohjois-Amerikan homolehdistön komeimpien miesten listalle. Heteronaiset ja homomiehet - uskokaa, hän on luonnossa vielä söpömpi ja komeampi! Heteromiehet - paljon on vielä matkaa kuljettavana ;)

Jakson pitäisi tulla ulos joskus vuoden vaihteen paikkeilla - sarjaa näkyy Amerikoissa, mutta ei Suomessa, onneksi saan pätkän käsiini dvd:llä myöhemmin. Taidan tietää nyt kenen taustakuvan laitan työkoneelleni seuraavaksi...

Kuvat www.charliedavid.com

maanantaina, elokuuta 27, 2007

Back in business

Pitkä hiljaisuus päättyy vihdoinkin. On tullut syksy.

Kesä 2007 oli pitkä ja niin myös tauko tänne kirjoittamiseen. Olen ollut loman jälkeen jo töissä reilun kuukauden ja hauskaa on ollut. Lomakin oli aivan mahtava - pituuttakin oli kerrankin riittävästi. Olin jo aikaisemmin viime vuoden lopulla päättänyt, että lähden kesällä lomalle Jenkkeihin New Yorkiin, johon olen halunnut matkustaa viisivuotiaasta saakka.

Kesäni alkoi kuitenkin vajaan viikon lomalla Nurmeksessa kotona, jossa en tehnyt muuta kuin luin ja makasin. Annoin haastattelun myös paikalliseen lehteen, Ylä-Karjalaan, joka halusi kuulla nurmessyntyisestä nuoresta, joka on yhteiskunnallisesti aktiivinen. Haastattelussa kehotin jokaista uskomaan itseensä ja menemään mukaan politiikkaan ja haastamaan vanhat toimijat - vaikutusvalta ei tule kenellekään itsestään - se pitää itse hankkia.

Kotiseutumatkailun jälkeen ehdin olla vajaan viikon Helsingissä ennen kesän ulkomaanmatkaa. Matka alkoi lennolla Frankfurtin kautta Bostonin, jossa vietin matkan ensimmäiset päivät. Ensimmäiset kontaktit yhdysvaltalaisten viranomaisten kanssa ei ollut mieltä ylentäviä: passintarkastuksessa jouduin sivummalle jostain kumman syystä. Jumitin eri viranomaisten "haastattelussa" noin tunnin vain kuullakseni, että kaikki on kunnossa.

Samalla annoin kasvokuvani ja sormenjälkeni Yhdysvaltojen suureen rekisteriin, jonka avulla kaikki rikolliset ja terroristit saadaan kiinni ja maailma pelastuu...not! No, todennäköisesti tämän kirjoituksen jälkeen en tule saamaan enää oikeutta mennä maahan järjestelmän arvostelijana. Voi voi.

Liekö syynä ollut uusi passini (jonka hankin sen vuoksi, että Jenkit sitä halusivat), vai se, että matkustin aluksi Bostoniin ja lento takaisin oli NYC:stä. Vai kenties se, että olin yksin matkustava mies, joka nyt kaikkien mittareiden mukaan on vaaraksi maalle.

Naurettavaa, ihmisoikeuksia loukkaavaa pelleilyä, jossa alipalkatut rajaviranomaiset saivat pomputella maahan tulevia turisteja. Amerikan Yhdysvallat on kuitenkin rakentunut siirtolaisten avulla - mielestäni paikan rikkaus ovat juuri eritaustaiset ihmiset.

BOSTON

Kun vihdoin pääsin Bostoniin oli tiedossa kivoja yllätyksiä. Ensimmäiset neljä vuorokautta majapaikkanamme toimi Suffolkin yliopisston kesäasuntola aivan Bostonin keskustassa. Huoneistossamme olikin jo valmiiksi Aurelio Miamista, Jason Australiasta, yhdysvaltalainen tuttuni Curtis sekä Oras, joka oli matkalla osittain työn merkeissä.

Päivät menivät suurimmaksi osaksi yleiseen hengailuun ja oleskeluun. Hienoimmaksi kokemukseksi jäi mieleen John F. Kennedy Library and Museum, joka sijatsi hieman Bostonin keskustan ulkopuolella. Harvoin museossa kokee aidosti liikutuksen tunteita. Maan alle rakennettu valkoisen talon malli, jonka käytävillä pystyi liikkumana oli toki hyvin valmiiksi pureskeltu, että yksinkertaisempikin ymmärtää tämän miehen tärkeyden.

NYC

Matka Nykiin taittui parjatulla Amtrakilla, jota Jenkeissä eivät taida käyttää kuin köyhät ja ympäristöintoilijat. Kaikki, jopa lyhyet matkat tunnutaan tehtävän lentokoneella. Ottaen huomioon nykyiset turvallisuustarkastukset, pidän lentokoneella matkustusta jopa epämielyttävämpänä vaihtoehtona.

Koulukaverini Katarina asuu kaupungissa ja hän oli ystävällisesti järjestänyt meille majoituksen Salisbury hotelliin 57:llä kadulla, jossa hän on töissä. Eipä voisi paremmin käydä - saimme käyttöömme vielä kulmasviitin, jossa kelpasi oleskella.

Sain ujutettua matkaani yhden virallisemman vierailun. Tapasin kaupungissa New Yorkin "homokeskuksen" eli Gay Centerin lapsiasioista vastaavaa henkilöä, joka kertoi tästä Villagessa sijaitsevasta hlbt-kansalaisjärjestöjen yhteisestä talosta, joka toimi tapaamispaikkana erilaisille ihmisille. Kun Setalla on Suomessa reilu 10 työntekijää oli GC:ssä työntekijöitä 65 henkilöä! Keskus on mainio osoitus siitä, mitä vapaaehtoinen toiminta parhaimmillaan on.

Keskus sai alkunsa vuonna 1983 kun muutama kymmentä järjestöä halusi löytää tilan, jossa kokoontua hlbt-asioiden tiimoilta. Mutkien kautta nämä järjestöt onnistuivat ostamaan Villagessa sijaitsevan vanhan talon, josta tuli NYC Gay Center. Nykyään toiminnassa on mukanan noin 400 erimuotoista järjestöä. Toiminnan muodot vaihtelevat vähävaraisille tarkoitetuista tietokonepalveluista konsertteihin ja kokouksiin, joita talossa järjestetään. Jenkki-tavan mukaisesti keskus saa lahjoituksia ihmisiltä, joka osaltaa mahdollistaa talon toiminnan.

Kokonaisuudessaan mieletön idea - voisi toimia Helsingissäkin!

Lopun ajasta kävimme museoissa, kävelimme eripuolella Manhattania, kävimme baareissa ja shoppailimme. Sekä söimme mahtavissa, etupäässä aasialaisilla, ravintoloisa. En ollut aikaisemmin syönyt korealaista ruokaa - tämä osoittautui ihan mielettömän hyväksi! Sääli meillä Suomessa ei ole vielä yhtään korealaista paikkaa. Toki tuli nähtyä myös Broadwayllä musikaali - Avenue Q, joka kyllä oli istumisen arvoinen.

Näin kuukauden myöhässä kirjoitettuna matkaraportista ei ole enää niin paljon ideaa, joten jätän sen tähän. Suosittelen kaupunkia itsessään kaikille - nykyään maassa vallitseva poliittinen epäluulo on vain niin ahdistava, että luulen odottavani aikani itse aidommin tasa-arvoisemman politiikan aikaa ennen kuin maahan uudestaan menen.

Matkan kuvia voi käydä katsomassa irc-galleriastani, myspacesta sekä facebookistani (vaatii kirjautumista). Hyvän ja pikkutarkan matkakuvauksen voi käydä lukemassa täältä.

Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua vaikka sen mitä - päällimmäisenä on nautinto, jonka olen saanut alettuani katsoa taas elokuvia. Pelkästä matkalla ja sen jälkeen olen käynyt katsomassa yli puoli tusinaa leffoja teatterissa. Ja Curtis on muuttanut suomeen tekemään väikkäriään - kiva syksy tulossa.

keskiviikkona, elokuuta 15, 2007

Kuulumisia

Jep jep. Matkakertomus kohta valmiina - kuvien kanssa ongelmia. En saa ladattua bloggeriin mun Nokian kännykällä ottamia kuvia. Vois kuvitella, että on helppoa, mutta jotkut suojat on päällä, etten saa muutettua kuvia jpg-muotoon.

Kärsivällisyyttä...

tiistaina, elokuuta 07, 2007

Greetings from NYC July 2007



Me, Jason, Oras, Troy and Curtis on the Brooklyn Bridge July 2007

torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Lomakauden avajaiset - blogi jää kesätauolle

Helsinki Pride -tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan paljon osallistujia. Myös Pinkkiruusu ry:n tilaisuuksissa oli mukana hyvin porukkaa. Lauantain kulkueen jälkeen Pinkkiruusulla oli esittelypöytä yhdessä Demarinuorten ja SONK:in kanssa Kaivopuiston juhlassa - "Älä lyö lyötyä" -kärpäslätkät tekivät hyvin kauppansa ja sää suosi tapahtumaa.

Illalla jatkoimme Vanhalle, jossa järjestettiin Priden pääjuhla. Tilaisuudessa tapasi paljon tuttuja ja pääesiintyjänä oli Army of Loversin puuhamiehen uusin projekti Bodies without Organs. Tilaisuudessa ärsytti ainoastaan lipun kova hinta: 20 e normaalilippu ja 15 e SETA:n jäseniltä! Itselläni sattui olemaan nyt rahaa, mutta tiukkaa meinasi tehdä. Kun narikka otti järjestyksenipitomaksua vielä 2 e niin alkoi olla jo mitta täynnä. Loppuillan lipitin mehuja, jotka nekin maksoivat maltaita. Toki esiintyjiä oli tänä vuonna enemmän kuin ennen ja hyvään tarkoitukseenhan raha meni.

Viikon lopuksi kävin leffassa katsomassa Transformers-leffan Anssin kanssa. Itselläni oli Transformersin rekka-auto lapsena. Yllättäen monella muullakin tutulla on hyvin elävä kuva näistä roboteista. Elokuva oli harvinaisen hyvä amerikkalaiseksi. Animaatiotyö oli huippuluokkaa ja tarinassakin hauska lanka - voin täysin suositella sitä! Nokia-läppä oli myös hauska.

Maanantaina kävin taas O:n kanssa katsomassa Ocean's 13 -elokuvan. Olen nähnyt kummatkin aikaisemman Ocean's leffat - tämä ylitti taas itsensä. Vaikka luulisi, että kasino ja sen ryöstäminen olisi aiheena kaluttu loppuun, onnistui Soderbergh luomaan leffan, joka pituudestaan huolimatta onnistui pitävän peffan penkissä kiinni. Paikoitellen kuvaus oli jopa yltiötaiteellista, mutta oikeastaan tuki vain värikästä tarinaa.


Parvekkeellani on ollut remontista jääneitä rakennustarvikkeita ja maalipurkkeja. Keskiviikkona päätin ryhdistäytyä ja roudasin kaikki ylimääräiset tavarat kellariin ja tein tilaa parvekekalusteille. Samalla sain tehtyä parvekkeelle "ikuisen rauhan puutarhan" - herra Zen tykkäisi ;)

Ostin viime viikolla itselleni uuden pyörän. Edellinen varastettiin vuonna 2003 tai -04. Siitä lähtien olen lähinnä uneksinut uudesta pyörästä. Kun sen vihdoin sitten sain, kipeytyi jalkani. Yhtenä kimmokkeena pyörälle oli työmatkojen kulkeminen lihasvoimaa hyväksikäyttäen. Kun julkisilla matka Hakaniemeen kestää 30 min niin pyörällä sama aika on vain päälle 20 min. Työpäivä pääsee alkamaan aivan eri lailla polkemisen jälkeen. Tällä viikolla työmatkapyöräily onnistui - tosin ainoastaan parina aamuna.

Tänään torstaina pääsin aloittamaan kauan kaivatun kesälomani. Alunperin loma oli tarkoitus aloittaa vasta maanantaina, mutta sain tehtyä työt siten, että aloittaminen mahdollistui jo nyt. Sain syksyn tapahtumat sille mallille, että mitää suurempaa säätöä ei pitäisi olla enää luvassa.



Eilen lomaani ja parvekettani oli juhlistamassa myös pari ystävääni - Mikko ja Hannu - railakkaat loman aloittajaiset jatkuivat yöhön saakka. Mikko oli ilmoittanut, ettei tule asuntooni, jollen siivoa - pakkohan se oli sitten tehdä. Tästä olen erityisen kiitollinen tänä aamuna herätessäni.

Lomalla ajattelin keskittyä pyöräilyyn, kotiseutumatkailuun sekä muutaman raportin ja kirjan lukemiseen. Tulevana lauantaina menen vielä Turkuun Miesten kesken työn tiimoilta jakamaan kortonkeja ja liukkareita Varsinais-Suomen homoille - olisikohan Hanulla aikaa tavata minut lauantai päivänä?!

Heinäkuun loppupuolella suuntaan matkani Bostoniin ja NYC:iin - pääasiassa tarkoituksen on viettää lomaa hyvien ystävien seurassa, mutta tarkoituksena on saada mahdutettua ohjelmaan myös pari virallisempaakin tapaamista. Pidän lomaa myös blogin kirjoittamisesta - luvassa kuitenkin lomakuvia, jos mielenkiintoisia kuvakulmia aukeaa ;)

perjantaina, kesäkuuta 29, 2007

TERVETULOA PRIDE-KULKUEESEEN HUOMENNA KLO 12.00!


Hyvät ystävät!

Tervetuloa osallistumaan Helsinki Priden kulkueeseen huomenna lauantaina 30.6. klo 12 alkaen Kampin Narinkkatorilta. Tänä vuonna meillä Pinkkiruusulaisilla on oma joukko, jossa osallistua kulkueeseen.

Pinkkiruusulaiset kokoontuvat kello 12 Narinkkatorilla, Salomonkadun puoleisella laidalla, portailla kaukoliikenteen terminaalin oven edessä. Kulkue päättyy Kaivopuistoon, jossa on tapahtuman virallinen puistotapahtuma. Puistossa Pinkkiruusulla on oma standi yhdessä Demarinuorten ja SONK:in kanssa. Kysymykset voi osoittaa Pinkkiruusun Pride-vastaavalle ja vpj Emma Kuntsille, puh. 044 58 603 85 tai s-posti emmakuntsi(at)gmail.com .

Helsinki Pride järjestetään 25.6.-1.7.2007. Pride on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma. Kaikille avoimen jokakesäisen festivaaliviikon monipuoliseen tarjontaan kuuluu Pride-kulkueen lisäksi keskustelutilaisuuksia, tapaamisia, juhlia ja paljon muuta. Helsinki Priden tavoitteena on lisätä avoimuutta ja moninaisuuden hyväksymistä yhteiskunnassa.

Toivottavasti pääset paikalle tekemään kulkueesta entistä sosialidemokraattisemman ja tasa-arvoisemman!

NÄHDÄÄN HUOMENNA!

Jani Ryhänen / puheenjohtaja / Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys - Pinkkiruusu ry
puh. 050-537 23 48 / www.pinkkiruusu.fi
--

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Uusia makuja

Kävin eilen lääkärissä parinkin vaivan vuoksi. Jalkaani määrättiin taas tulehduskipulääkkeet ja kymmenen päivän urheilukielto. Apteekista saamani voide aurinkoihottumaan oli ollut väärää - tämän vuoksi ihottuma ei ole parantunut toivotulla tavalla - monivammaisuuteni sen kun jatkuu.

Jos jotain positiivista pitää hakea niin olkoo se sitten kesäloman lähestyminen. Enää kuusi työpäivää - sen jälkeen on loma. Monet vammani eivät ole estäneet minua osallistumasta Helsinki Prideen. Eilen osallistuin Vantaan kaupunginmuseon Sateenkaari-Suomi -näyttelyyn, jonka jälkeen olimme Pinkkiruusun järjestämässä keskustelutilaisuudessa sukupuolten moninaisuudesta. Tutkija Anna Moring johdatteli keskustelua. Paikalla oli viitisentoista aktiivista keskustelijaa ja vaikka oman puljun tapahtuma olikin, niin henki oli aivan mahtavaa. Tilaisuuden päätteeksi tulimme vielä Helsingin keskustaan PinkkiLoungelle. Pahoittelut kaikille, joilla oli epätietoisuutta paikasta - tällä kertaa tapahtuma alkoi myöhässä keskustelutilaisuuden venymisestä johtuen. Seuraava lounge järjestetään muuten 16.8. hallituksen kokouksen jälkeen - paikka ilmoitetaan myöhemmin!

Tänään olin taas mamassaa Amnestyn HLBTI-ryhmän järjestämässä ”Matkailu avartaa – tai vie vankilaan” keskustelutilaisuudessa. Homot nyt on aina matkustelleet, mutta miten avoimesti missäkin maassa oman suuntautuneisuutensa voi tuoda esille. Tai voisiko omasta avoimesta käytöksestä olla ongelmia sulkeutuneemman maan homoystävälle. Tuokin asia, jota en ollut aikaisemmin pahemmin ajatellut.

Kotiin päästyäkin korkkasin taas uuden Ben & Jerry's jäätelömaun. Kohta olen käynyt kaikki Makuunin maut. Kolmosella on muuten tällä hetkellä uusi mielenkiintoinen sarja, jota en ollut aikaisemmin katsonut; Brittisarja Tositarkoituksella (Thing Called Love). Sarjassa on ainakin pyörätuolissa oleva poika, joka täyttää 18-vuotta ja joka on tapaamassa ensimmäistä seksikumppaniaan. Hienoa nähdä, että tv:ssa uskalletaan käsitellä aihetta, josta ei ole ollut paljon puhetta. Ykkösellä taas on 80-luvun loppupuolella tehty suomalainen Lain ulkopuolella -elokuva. Taneli Mäkelä on aika söpö siinä :)

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

Uusia sivuja joita seuraan





Oman aikansa edelläkävijä - Iso-D









Näin kesällä ehtii tutustua myös uusiin julkaisuihin ja muihin mielenkiintoisiin kohteisiin.
*****
yhteiskunta 2.0: http://yhteiskuntakaksipistenolla.wordpress.com/
*****
Yksilön ääni – Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla: http://www.sitra.fi/julkaisut/raportti69.pdf?download=Lataa+pdf
*****
Monocle: http://www.monocle.com/
*****
Kuva www.danny.fi

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Ylpeys-viikot

Juhannuksena oli mahtava rauhoittua ja oleilla kotona. Aattona olin muutaman ystävän kanssa Kaivopuistossa piknikillä ja lauantain urheilin. Liika urheilu on todettu moneen kertaan vaaralliseksi - tuloksena kipeä sääri. Huomenna on taas aika käydä lääkärillä toteamassa diagnoosi. Laitan nykyään ruokaa harmittavan harvoin - viikonloppuna tein sentään kasvis-tofu-wokkia. Nopea laittaa eikä raaka-aineet maksaneet tuhottomasti.



Töissä alkaa kaikilla olla lomafiilarit. Ennen lomaa suoritettavat tehtävät sopivat onneksi yhdelle muistilapulle. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä. Tänään alkoi Helsinki Pride. Olin mamassa kuuntelemassa alkujuhlallisuuksia. Käynnistynyt viikko on täynnä erilaisia tilaisuuksia poliitteseta paatoksesta cooperjuoksuun. Pinkkiruusullakin on oma tilaisuus keskiviikkona Tikkurilassa. Tulkaahan kaikki mukaan mielenkiitoiseen keskustelutilaisuuteen. Lisätiedot www.pinkkiruusu.fi. Lauantaina vuorossa on taas Pride-kulkue, jossa Pinkkiruusulla on oma paikkansa. Tervetuloa mukaan!

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Valmistuminen on totta!

Huu - kuuden vuoden hard work on tuottanut tulosta - valmistuin eilen Palvelujen tuottamisen ja johtamisen restonomi (AMK):ksi Laurea-ammattikorkeakoulusta. Mitä kaikkea noihin vuosiin kuuluikaan. Kovaa opiskelua, työkesä Tukholmassa, opiskelijapolitiikkaan meno, vuosi SAMOK:issa kv-vastaavana, neljä vuotta Kämpissä töissä, Tarjan vaalikampanja... sekä tietysti kaikki ne ihanat ihmiset, joiden kanssa olen vuosien varrella opiskellut ja tehnyt jos jonkinlaista yhteistyötä.

Jos 2001 vuoden alussa joku olisi sanonut, että olen mukana perustamassa uutta yhdistystä ja pääsen tekemään työkseni sitä, josta todella nautin olisin todennäköisesti naurahtanut. Toisaalta, mitään en olisi saavuttanut, ellen olisi uskonut itseeni ja tehnyt myös rohkeita valintoja.

En olisi kyllä myöskään voinut opiskella, ilman vanhempieni tukea - kaikkea mahdollista ;) Joka tapauksessa - valmistumista juhlitaan - mutta vasta syksyllä. Haluan kunnon juhlat ja kesällä on kiva pitää hauskaa muutenkin.

Alkuviikolla olimme työmatkalla Virossa, loppuviikko meni töiden loppuunsaatamiseksi ennen juhannusta. Seuraavat päivät aion lukea, urheilla ja nauttia elämästä. Lomaan on enää pari viikkoa aikaa - sen jälkeen jään ensimmäiselle pitkälle kesälomalleni. Luvassa ainakin käynti Nurmeksessa sekä matka jonnekin kauas.. ;)

Hauskaa ja turvallista juhlaa kaikille. Ja Kaisalle ja Richille mahtavat häät!

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2007

Kesän ekat häät

Kiire viikko päättyi Demarinuorten liittohallituksen kokoukseen uskomattomaan kauniilla pienellä saarella Sipoon edustalla. Kokouksessa käytiin läpi kulunutta vuotta sekä luotiin katse tulevaan. Omalta osaltani vuoden 2008 suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa - tulokset näette myöhemmin.

Alkuviikolla oli jonkinlaiset juhlat melkein joka ilta. Viikon vilkkain juhlapäivä oli torstai jolloin oli sekä Vassarinuorten kesäjuhlat, uuden opiskelijajärjestöjen yhteisen toimitilan avajaiset sekä eduskuntaryhmämme ryhmähuoneen luovutusbileet. Sosialidemokraattisella ryhmällä montakymmentä vuotta ollut huone joudutaan luovuttamaan Kokoomukselle heidän saamansa vaalivoiton vuoksi. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun saakka.

Eilen illaksi menin vielä ystäväni Hannan ja Mikon Häihin Karjaalle. Kyseessä olivat kesän ensimmäiset häät. Kakku oli erityisen raikasta ja ensimmäistä kertaa olin tilaisuudessa, jossa häävieraita hyppyytettiin hääkuvaa otettaessa. Tulevalla viikolla pidämmen toimiston suunnittelupäivät sekä keskiviikkona olisi tarkoitus valmistua virallisesti. Finally. Ja juhannus taitaa olla myöskin.